
Lähihoitajia kesätöihin kesäkaudelle 2025
Palvelukodeissa eletään kodinomaista, aktiivista arkea! Työ pitää sisällään asukkaiden ohjaamista, tukemista ja avustamista kaikissa päivittäisissä toimissa heidän omia voimavarojaan tukien. Meillä on käytössä tiimimalli ja esihenkilö sekä tiimivastaava ovat työntekijöiden tukena ja apuna. Odotamme kesätyöntekijältä positiivista asennetta sekä kiinnostusta ja innostusta vanhustyöhön.
Palvelukotimme sijaitsevat Lappeenrannan keskustan, Lauritsalan ja Joutsenon alueilla. Palkkaamme työntekijöitä kesäksi eripituisiin sijaisuuksiin lähihoitajan ja hoitoapulaisen tehtäviin. Sijaisuudet ajoittuvat touko- ja syyskuun väliselle ajalle. Kerro rohkeasti missä kohtaa olisit käytettävissä!
Edellytämme Etelä-Karjalan hyvinvointialueen vaatimusten mukaista, voimassa olevaa lääkelupaa. Lääkeluvan voi suorittaa myös meillä, jolloin sen suorittaminen kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin ennen kesätyön alkua. Edellytämme kaikilta työntekijöiltämme tartuntatautilain 48 § mukaista rokotussuojaa. Palvelukeskussäätiö on savuton työpaikka.
Laita hakemusta tulemaan, jos kesätyö kiinnostaa! Lisätietoja saat kaikkien palvelukotien johtajilta. Yhteystiedot löytyvät: https://www.lprpalvelukeskussaatio.fi/saatio/toimisto-ja-palvelukotien-johtajat/
Ateriakuljettaja kesätöihin 2025
Kiinnostaako kesäksi työ, jolla on merkitystä? Etsimme kesäkuukausille ateriankuljettajaa vauhdikkaaseen tiimiimme!
Toivomme sinulta löytyvän jo kokemusta kuljettajan työstä sekä keittiössä toimimisesta. Pystyt itsenäisesti suoriutumaan annetuista tehtävistä ja kuljettamaan päivän aterioita asiakkaillemme sekä tehokkaasti että samalla heitä palvellen.
Lappeenrannan palvelukeskussäätiön ravitsemuspalvelut tuottavat maistuvia ateriakokonaisuuksiaan Lappeenrannan ja Joutsenon alueella oleville kuljetusateria-asiakkailleen sekä Palvelukeskussäätiön omille palvelukodeilleen.
Päivittäiset työtehtävät ovat monipuolisia, sisältäen ajoreittien mukaiset ajotehtävät, ateriakokonaisuuksien kuljetusta asiakkaillemme, asiakaskohtaamisia sekä satunnaisesti keittiötyötehtäviä, kuten tavaroiden pakkaamista, tiskaamista, kuorman purkua sekä yleisiä siivoustehtäviä. Pääpaino on kuitenkin ajotehtävissä. Työssämme on Säätiön omat ajoneuvot käytössä, sekä työskentelytilat ovat ammattikeittiössä, joten vähintään B-ajokortti sekä hygieniapassi vaaditaan.
Työajat ovat pääsääntöisesti klo 7:00–15:30 välisenä aikana, sisältäen myös viikonlopputyötä. Hakijalta edellytämme joustavuutta, kuljetusalan kokemusta sekä yhteistyötaitoa, sillä keittiössä työskentelee samaan aikaan monta alan taituria.
Meillä pääset kehittymään ammatissasi ja tekemään monipuolisesti erilaisia työtehtäviä jopa yhden työpäivän aikana. Haluamme tarjota sinulle paikan, jossa pääset kehittämään itseäsi ja tuoda oman innovaatiosi ja ammattitaitosi mukaan toimintaan.
Työt sijoittuvat touko-elokuulle. Aloitus tarvittaessa jo huhtikuun puolella.
Haku päättyy 25.4.2024, mutta haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV sähköpostilla osoitteeseen arttu.suhonen@lprpalvelukeskussaatio.fi, aihekenttään teksti ”Ateriakuljettaja”. Lisätietoja voi kysyä käyttämällä samaa sähköpostiosoitetta tai soittamalla Artulle numeroon 040 575 3835.
Haluaisitko työskennellä säätiön palvelukodeissa?
Palvelukodit työllistävät lähihoitajia, sairaanhoitajia, hoiva-avustajia, sosionomeja, geronomeja, fysio- ja toimintaterapeutteja sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Palvelukodissa työskentelevät vastaavat asukkaiden päivittäisestä hoivasta ja virikkeellisestä arjesta.
Jos kiinnostuit palvelukotien työtehtävistä, haet oppisopimus- tai harjoittelupaikkaa, ota yhteyttä palvelukodin johtajaan.
Palvelukotien johtajien yhteystiedot:
- Kangasvuokon palvelukoti ja Veteraanitalo: Charlotta Seppäläinen p. 040 179 5582, charlotta.seppalainen@lprpalvelukeskussaatio.fi
- Kasarminportin palvelukoti ja Veljeskoti: Annamari Vilkko p. 040 352 8465, annamari.vilkko@lprpalvelukeskussaatio.fi
- Laurankoti: Tarja Vilska p. 0400 733 389, tarja.vilska@lprpalvelukeskussaatio.fi
- Laurinkoti: Kirsi Laakso (sij. 19.8.24-31.5.25 Mia Luukkainen), 040 866 7097, kirsi.laakso@lprpalvelukeskussaatio.fi, mia.luukkainen@lprpalvelukeskussaatio.fi
- Wilmankoti: Nanne Silekoski p. 040 577 3942, nanne.silekoski@lprpalvelukeskussaatio.fi
Säätiön palvelukodeissa työskentelee myös laitos- ja pyykkihuoltajia sekä palvelukotiavustajia.
Sijaiset.fi-palvelu, nykyinen Temployer
Temployerin kautta voit varata sijaisvuoroja helposti SMS:llä, sähköpostilinkillä ja verkkopalvelussa.
Temployer-palvelun kautta voit myös hallinnoida tietojasi, kuten loma-aikoja, käytettävyyttäsi ja muita omia tietoja.
Kirjaudu palveluun: https://temployer.co/fi/s/lprpalvelukeskussaatio/register (jos sinulle ei vielä ole tunnusta)
https://temployer.co/fi/login (jos sinulla on tunnus tai olet rekisteröinyt suoraan kotisivun kautta)
Jos sinulle tulee kysymyksiä tai ongelmia rekisteröitymisen kanssa, voit olla yhteydessä Temployerin asiakaspalveluun (ma-pe) klo 9 – 16, support@temployer.co puh. 044 733 4411).